Viikinkien olviretkellä

Eli miten viikingit löysivät oluen ja miten olut löytyi uudestaan

Oluen tulo Pohjolaan
Vaikka ensimmäiset panimot rakennettiinkin Saksaan jo 800-luvulla, viikinkiaikana olut pantiin itse. Kyseessä ei ollut mikään täsmäprosessi, joten jokainen oluterä maistui erilaiselta sen mukaan, mitä käymisastiaan oli käymisen aikana joutunut.
Astiaan joutunut villihiiva teki juomasta aivan hirveää tai sitten erinomaisen maukasta. Seuraava erä olikin sitten taas aivan erilainen.
Norjalaiset keksivät, että jos uutta olutta hämmennettiin samalla kepillä kuin edellistäkin erää, maku oli lähes samanlainen.
Humalaa käytettiin Keski-Euroopassa oluen mausteena jo 700-luvulla. Oluen mausteena käytettiin myös kukkia, lehtiä, marjoja, mausteita ja muita aineita, joita käytettiin oluen katkerointiin.

Oluen suosion syyt
Olutta oli helppo panna. Pitkälle eräretkelle lähtevä saattoi raivata pienen pellon erämetsään ja kasvattaa siinä ohraa, josta teki sitten eräretken päätteeksi olutta.
Olutta oli helppo varastoida pitkiäkin aikoja. Kehnoakin vettä voitiin käyttää oluen raaka-aineena, jolloin saatiin paremman makuista juotavaa.

Viikingit, joulu ja olut
Pohjoismaissa jouluoluen juonti on vanha perinne. Viikinkien sanotaan "juoneen joulua." Tälle on olemassa juuret jo esikristilliseltä ajalta: itse Odin, siman ja oluen jumalallinen panimomestari, antoi oluen reseptin ihmisille. Erityisesti jouluna olut maustettiin huolella: katajanmarjoilla, villihumalalla, suopursulla ja suomyrtillä. Myös väinönputkea, mesiangervoa, seljaa, marjoja tai villiomenaa käytettiin mausteina.
Viikinkien retket ja olut
Suoyrttijuomien aiheuttamien hallusinaatioiden vaikutuksesta viikingit jäivät tempauksillaan maailmanhistoriaan. Kerrotaan, että Latvian rannikkokylissä tammitynnyrit toimivat taisteluvälineinä viikinkejä vastaan. Kun viikinkiveneiden nähtiin lähestyvän, rantahietikolle kieritettiin kiireesti oluttynnyreitä. Viikingit tyhjensivät niitä niin kauan, että asukkaat ehtivät paeta kalleuksineen sisämaahan.
Merellä hukkuneet viikingit otettiin merenkuningas, jättiläinen Ægirin halliin, Lokasennaan. Se on kirkkaalla kullalla valaistu pyhäkkö joka sijaitsee meren pohjassa. Siellä Thorin lahjoittamassa valtavassa astiassa pantu olut annostuu itsestään. Ægir järjestää Lokasennassa hienoja ’jumalten juhlia’. Ægir on muuten Suomen jättiläiskuninkaan Fornjotrin poika.
Sima ja olut
Holy Islandin saarella Englannin itärannikolla Lindisfarnessa oleva simapanimo väittää, että muinaisen norjalaisen eli viikinkien tavan mukaan hääparille piti juottaa kuukauden ajan häiden jälkeen hunajasimaa eli lemmenjuomaa hedelmällisyyden varmistamiseksi.
Viikingeille alkoholipitoinen sima oli kulttijuoma, jota he joivat runsaasti uskonnollisissa riiteissä ja pidoissa positiivisen tunnelman aikaansaamiseksi käsitellessään tärkeitä asioita ja kutsuessaan aasajumalia apuun.

Jumalatkin joivat simaa Valhallan pidoissa. Tästä kertovat riimukivet ja korulöydöt, joissa jumala on esitetty suuri simasarvi kädessään.
Viikinkien simassa, jossa käytettiin myös maltaita, saattoi olla alkoholia jopa 17 %. Snorri Sturluson kertoo Norjan kuningas-saagoissa, miten Fjolner, svealaisten kuningas, putosi vahingossa suureen sima-altaaseen ja hukkui siihen juotuaan liian paljon väkevää simaa.
Hunajaolut
Eräässä saagassa ukkosenjumala Thor ryösti ihmisiltä suuren käymispadan, jolla Valhallaan pantiin hunajaolutta.
Viikingit olivat persoja makealle ja he makeuttivat oluensakin hunajalla. Vielä nykyäänkin Gotlannin pienpanimoissa tehdään tätä perinteistä olutta (gotlandsdricka, dricku), joka makeutetaan hunajalla tai sokerilla. Tämän simamaisen juoman alkoholiprosentti voi nousta 12 %:iin.

Myöhempien aikojen viikingit

Pohjolan maissa olutkulttuuri joutui mestauspölkylle, kun kansaa ruvettiin kovin ottein raitistamaan. Vain Tanskassa säilyi rikas perinne kieltolakien aikoina.
Uudet massamittaiset valmistusmenetelmät vielä typistivät olutvalikoiman Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lähinnä mietoihin lagereihin.
Oluen asema juhlapöydissä liukui viineille, jotka kyllä olivat olleet jo viikingeillekin tuttuja.
Uudet tuulet
2000-luvulla Pohjolan pienpanimot ovat rohkeasti ottaneet aloitteen olutkulttuurin aseman palauttamiseksi - ja rikastuttamiseksi entisestään.
Norjalaiset pienpanimot Haandsbryggeriet ja Nogne Øl ovat onnistuneet luomaan erityisesti tummia, vahvoja laatuoluita. Niiden markkinointi ovat suuntautuneet myös Suomeen, jossa haaste on otettu ilolla vastaan.
Oluen nauttiminen
Vahvat ja aromikkaat oluet nautitaan viinien tavoin, kiireettömämmin kuin tutut lagerit.
Myös lasikoko on usein pienempi. Tällöin yhdestä pullosta riittää usein juotavaa kahdelle tai kolmelle oluennauttijalle.
On tärkeää huolehtia oikeasta tarjoilulämpötilasta sekä mahdollisten hiivojen, oikeiden B-vitamiinipommien, päätymisestä pullosta laatulaseihin.

Avoin yliopisto avoimena ympäristönä oppimiseen

Työskentelen kesän alussa avoimessa yliopistossa suunnittelijana. Avoimen yliopiston toiminta maaseudulla perustuu siihen, että ihmiset haluavat ottaa haasteita ja suorittaa yliopisto-opintoja, mutta eivät halua tai voi matkustaa yliopistokaupunkeihin opiskelemaan.

Nykyisin akateemisia opintoja voi harjoittaa yhä enemmän internetin välityksellä. Tämä mahdollisuus helpottaa opiskelijoita, jotka ovat etäällä yliopistoista. Se myös asettaa haasteita avoimille yliopistoille. Näiden perusvaltti on opintojen ohjaus ja tuki, mikä perustuu hyviin ja opiskelijoita ymmärtäviin tuutoreihin, jotka toimivat siltana yliopistomaailman ja arkikäytäntöjen välillä. Tuutori saa vauhtia opintoihin ja helpottaa ymmärtämään vaikeita asioita.

Nyt yliopistot tarjoavat nettituutorointia, jolloin opiskelijat pystyvät entistä helpommin valitsemaan opinnot suoraan yliopiston omasta tarjonnasta, ilman avointen yliopistojen välitystä. Nettituutorointi ei kuitenkaan lähde paikallisten olojen tuntemuksesta vaan edustaa yliopiston omaa intressiä entistä selkeämmin. Toisaalta se vähentää matkustamisen tarvetta, toisaalta ryhmäkontaktit ja niiden mukanaan tuoma kannuste jäävät helposti pois, koska ryhmäytyminen jää täysin vapaaehtoiselle pohjalle.

Internetin käyttö opiskelun ainoana tukena yleistyy varmasti, mutta kuinka nopeasti ja kuinka pitkälle, sitä on vaikea sanoa. Eivät nettilehdetkään ole korvanneet sanomalehtiä, vaikka tätä kehitystä on jo pitkään ennustettu.

Sahtikurssilla oli tunnelmaa ja tuoksuja

Sahdin valmistaminen on helppoa, kun sen osaa. Näin voisi tiivistää Hannu Väliviidan opastuksen aiheeseen 26.-27.5. järjestetyllä Suupohjan olutseuran jäsenten sahtikurssilla Sahtiopistossa, jota ylläpitää perinneseura Kuurna. Isojoella Lauhan Sarvessa sijaitseva opisto elää yhtä sesonkiaan juhannuksen ja erilaisten kesän juhlien lähestyessä, sillä sahtia käytetään eniten juuri suurten juhlien yhteydessä. Joulun ja pääsiäisen alusajat ovat myös kiireisiä sahtiopistolle, joka sijaitsee kaukana kiireestä ja metelistä ja nauttii puhtaista Lauhanvuoren kansallispuiston vesisuonten tuomista pohjavesistä.

Vaikka itse valmistusprosessi ei sisällä mutkikkaita vaiheita, sahdin teko vaatii huolellisuutta, osaamista ja tuntumaa. Virheet valmistuksesssa tai säilytyksessä tuntuvat herkästi sahdin maussa. Vasta pitkä kokemus tuo varmuuden, jolla sahtiin syntyy haluttu maku ja aromi. Puhtaudesta ja oikeista lämpötiloista huolehtiminen sekä hyvälaatuisten raaka-aineiden käyttö on kaiken lähtökohta. Lähiseudulla kasvatettu ja jalostettu vilja, kotimainen hiiva, saksalainen humala ja Lauhan vesi ja kataja yhdessä putipuhtaiden ruostumattomasta teräksestä ammattikäyttöön valmistettujen laitteiden sekä kokemuksen ja näkemyksen myötä jalostuneen reseptin kanssa johtavat onnistuneeseen lopputulokseen.

Vierteenteon taiat ja taidot

Silti sahdin teko sisältää epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi viime kesän helteet vaikuttivat sahdin makuun haitallisesti, kertoo Väliviita. Erityisesti ukonilma voi pilata säiden muutoksille herkkien hiivabakteerien elämän ja sitä kautta sahdin maun. Taitavakaan tekijä ei siis voi olla varma onnistumisesta, vaikka sahtiopiston nykyaikaiset puitteet yksinkertaistavat ja turvaavat sahdin valmistusta vanhoihin puusaavien ja kuurnien aikaan verrattuna. Epävarmuutta on kautta aikojen pyritty lievittämään rituaaleilla. Raaka mäski taputellaan tyytyväiseksi paljaalla kädellä ja sitä sekoitetaan aina myötäpäivään. Kukapa haluaisi onnistumista riskeerata, kovan valmistelutyön tehtyään.

Sahdin vilja-ainekset, kuten maltaat ja rouhittu ruis ja vehnä mäskättiin eli imellytettiin tasaisesti kuumentamalla ja vettä lisäämällä kunnes mäski oli melkein kiehuvan kuumaa. Tavoitelämpötila on tekijän reseptistä riippuen 75 asteesta ylöspäin. Aikaa tähän vaiheeseen käytettiin kymmenen tuntia, ja lämpötilaa nostettiin tunnin välein. Tunnelma kohosi, kun mäskistä alkoi nousta leipäisä, makea tuoksu.

Loppuvaiheessa lisättiin sekaan humalat. Vierre siivilöitiin mäskistä teräsverkon läpi kuumana. Samalla se suodattui katajanoksien läpi saaden näistä sopivasti aromia. Kuuma viljamehu jäähdytettiin nopeasti ja tasaisesti vesijäähdyttimessä 20-asteiseksi, minkä jälkeen se pantiin puhtaaseen käymisastiaan, johon pienellä vierre-erällä käynnistetty hiiva lisättiin. Käymisastia pidettiin jäähdyttimen avulla sopivan lämpöisenä, jotta käymisprosessi ei päässyt kiihtymään liikaa, jolloin maku kärsisi. Kotimainen hiiva tuo sahdille sille ominaisen banaanimaisen maun.

Huolella hyvä tulee

Tästä eteenpäin oli tärkeintä rauhoittaa sahdin elämä, jotta käyminen ei häiriinny. Muutaman vuorokauden kuluttua sahti siirretään tiiviisiin kanistereihin jälkikäymistä varten. Kanisterit tulee säilyttää pimeässä noin neliasteisessa kylmätilassa hiljaa paikoillaan, jolloin niiden pohjalle muodostuu elävä hiivapeti, joka vielä kypsyttää sahtia. Vasta parin viikon kuluttua mallasjuoma on kunnolla kypsää nautittavaksi. Hiivapedin päällä kylmässä se voi kuitenkin säilyä vielä pitkään, jos malttia riittää jatkaa kypsyttämistä. Hiivapedistä sahti erotetaan varovasti lappomenetelmällä. Erotettu sahti on nopeasti pilaantuvaa, ja sen maku alkaa kärsiä jo kolmen vuorokauden kuluttua erottamisesta.

Sahtia pidetään kansainvälisissä vertailuissa maailman parhaisiin erikoisoluisiin kuuluvana. Suomessa sahtiperinne on keskittynyt toisaalta Suupohjan ja Ylä-Satakunnan alueelle, toisaalta Itä-Hämeen tienoille. Ensin mainittu alue on tunnettu ruisvoittoisemmasta, tummasta sahdista, jälkimmäinen vaaleasta, vehnäisemmästä juomasta. Suupohjan olutseuran sahtikurssin pitänyt Väliviita tunnustautuu rajoja ylittäväksi uudistajaksi, joka on omaksunut kummankin alueen sahtiperinteestä itselle sopivia piirteitä.

Kestävä web2.0 kehitys ja verkkokamppailut

Oppimisen estävän kehityksen yksi näkökulma on sosiaalisen toiminnan avoimuuden ja turvallisuuden tarkastelu. Viime aikojen uutiset Wikipedian käytöstä aatteiden ja itsekkäiden pyrkimysten kilpakenttänä ja hyökkäyksistä suomalaisiinkin internet-palvelimiin antavat kestävälle kehitykselle uutta nettimerkitystä.

Kuinka suojautua uudenlaisen verkkokuorovaikutuksen mahdollistamilta virheellisyyksiltä tai tahallisilta harhaanjohtamisilta ja kuinka luottaa palvelimiin, jotka voivat jumittua jonkun tahon toteuttaman nettihyökkäyksen seuraksena? Web 2.0 on parhaimmillaan oppimista tehokkaasti edistävä ja leikkivän ihmisen toiveita myötäilevä areena. Pahimmillaan se on ihmisiä vahingoittavien leikkijöiden tai hyödyn hakijoiden temmellyskenttä.

Pelisääntöjä halutaan täydentää myös nettikeskustelussa, mutta tiukat valvontasäännökset rajaisivat pois suurimman osan keskustelufoorumeista, mikä olisi kokonaisuuden kannalta valtava menetys. Ongelma on saman kaltainen kuin yksityisyyden tai tekijänoukeuksien suojaamisessa. Suojelu voi invalidisoida ja kuihduttaa hyvän median ja tuottaa enemmän vahinkoa kuin iloa. Lapsi voi mennä pesuveden mukana netissäkin.

Kestävää kahinaa ja riittävää rahinaa

Kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen yleissivistävässä oppilaitoksessa tiivistyy kysymykseen, halutaanko yleissivistävää opetusta myös tulevaisuudessa ja jos halutaan, missä muodossa. Kestävän kehityksen kannalta on tietysti tarpeen miettiä, millaista sivistystä ihmisille tarjotaan ja miten.

Kansanopisto-opiskelu leimautuu helposti aatteelliseksi puuhasteluksi, mutta käytännössä se on usein kovaa ja tavoitteellista työtä, joka jalostaa niin nuorta kuin vanhempaakin opiskelijaa uusien haasteiden vastaanottamiseen. Kestävyyden keskeinen kriteeri onkin ollut ihmisen kestäminen ja kasvu.

Olennaista on nyt miettiä, miten muuttunut toimintaympäristö ja uudet globaalit kriisit ja haasteet vaikuttavat opistotoimintaan ja sen kurssisisältöihin.

Aluksi

Alussa oli netti, peesee ja Jussi.


Sitten alkoi sen päiväinen kokeileminen ja naputtelu.