Sahtikurssilla oli tunnelmaa ja tuoksuja

Sahdin valmistaminen on helppoa, kun sen osaa. Näin voisi tiivistää Hannu Väliviidan opastuksen aiheeseen 26.-27.5. järjestetyllä Suupohjan olutseuran jäsenten sahtikurssilla Sahtiopistossa, jota ylläpitää perinneseura Kuurna. Isojoella Lauhan Sarvessa sijaitseva opisto elää yhtä sesonkiaan juhannuksen ja erilaisten kesän juhlien lähestyessä, sillä sahtia käytetään eniten juuri suurten juhlien yhteydessä. Joulun ja pääsiäisen alusajat ovat myös kiireisiä sahtiopistolle, joka sijaitsee kaukana kiireestä ja metelistä ja nauttii puhtaista Lauhanvuoren kansallispuiston vesisuonten tuomista pohjavesistä.

Vaikka itse valmistusprosessi ei sisällä mutkikkaita vaiheita, sahdin teko vaatii huolellisuutta, osaamista ja tuntumaa. Virheet valmistuksesssa tai säilytyksessä tuntuvat herkästi sahdin maussa. Vasta pitkä kokemus tuo varmuuden, jolla sahtiin syntyy haluttu maku ja aromi. Puhtaudesta ja oikeista lämpötiloista huolehtiminen sekä hyvälaatuisten raaka-aineiden käyttö on kaiken lähtökohta. Lähiseudulla kasvatettu ja jalostettu vilja, kotimainen hiiva, saksalainen humala ja Lauhan vesi ja kataja yhdessä putipuhtaiden ruostumattomasta teräksestä ammattikäyttöön valmistettujen laitteiden sekä kokemuksen ja näkemyksen myötä jalostuneen reseptin kanssa johtavat onnistuneeseen lopputulokseen.

Vierteenteon taiat ja taidot

Silti sahdin teko sisältää epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi viime kesän helteet vaikuttivat sahdin makuun haitallisesti, kertoo Väliviita. Erityisesti ukonilma voi pilata säiden muutoksille herkkien hiivabakteerien elämän ja sitä kautta sahdin maun. Taitavakaan tekijä ei siis voi olla varma onnistumisesta, vaikka sahtiopiston nykyaikaiset puitteet yksinkertaistavat ja turvaavat sahdin valmistusta vanhoihin puusaavien ja kuurnien aikaan verrattuna. Epävarmuutta on kautta aikojen pyritty lievittämään rituaaleilla. Raaka mäski taputellaan tyytyväiseksi paljaalla kädellä ja sitä sekoitetaan aina myötäpäivään. Kukapa haluaisi onnistumista riskeerata, kovan valmistelutyön tehtyään.

Sahdin vilja-ainekset, kuten maltaat ja rouhittu ruis ja vehnä mäskättiin eli imellytettiin tasaisesti kuumentamalla ja vettä lisäämällä kunnes mäski oli melkein kiehuvan kuumaa. Tavoitelämpötila on tekijän reseptistä riippuen 75 asteesta ylöspäin. Aikaa tähän vaiheeseen käytettiin kymmenen tuntia, ja lämpötilaa nostettiin tunnin välein. Tunnelma kohosi, kun mäskistä alkoi nousta leipäisä, makea tuoksu.

Loppuvaiheessa lisättiin sekaan humalat. Vierre siivilöitiin mäskistä teräsverkon läpi kuumana. Samalla se suodattui katajanoksien läpi saaden näistä sopivasti aromia. Kuuma viljamehu jäähdytettiin nopeasti ja tasaisesti vesijäähdyttimessä 20-asteiseksi, minkä jälkeen se pantiin puhtaaseen käymisastiaan, johon pienellä vierre-erällä käynnistetty hiiva lisättiin. Käymisastia pidettiin jäähdyttimen avulla sopivan lämpöisenä, jotta käymisprosessi ei päässyt kiihtymään liikaa, jolloin maku kärsisi. Kotimainen hiiva tuo sahdille sille ominaisen banaanimaisen maun.

Huolella hyvä tulee

Tästä eteenpäin oli tärkeintä rauhoittaa sahdin elämä, jotta käyminen ei häiriinny. Muutaman vuorokauden kuluttua sahti siirretään tiiviisiin kanistereihin jälkikäymistä varten. Kanisterit tulee säilyttää pimeässä noin neliasteisessa kylmätilassa hiljaa paikoillaan, jolloin niiden pohjalle muodostuu elävä hiivapeti, joka vielä kypsyttää sahtia. Vasta parin viikon kuluttua mallasjuoma on kunnolla kypsää nautittavaksi. Hiivapedin päällä kylmässä se voi kuitenkin säilyä vielä pitkään, jos malttia riittää jatkaa kypsyttämistä. Hiivapedistä sahti erotetaan varovasti lappomenetelmällä. Erotettu sahti on nopeasti pilaantuvaa, ja sen maku alkaa kärsiä jo kolmen vuorokauden kuluttua erottamisesta.

Sahtia pidetään kansainvälisissä vertailuissa maailman parhaisiin erikoisoluisiin kuuluvana. Suomessa sahtiperinne on keskittynyt toisaalta Suupohjan ja Ylä-Satakunnan alueelle, toisaalta Itä-Hämeen tienoille. Ensin mainittu alue on tunnettu ruisvoittoisemmasta, tummasta sahdista, jälkimmäinen vaaleasta, vehnäisemmästä juomasta. Suupohjan olutseuran sahtikurssin pitänyt Väliviita tunnustautuu rajoja ylittäväksi uudistajaksi, joka on omaksunut kummankin alueen sahtiperinteestä itselle sopivia piirteitä.

Kestävä web2.0 kehitys ja verkkokamppailut

Oppimisen estävän kehityksen yksi näkökulma on sosiaalisen toiminnan avoimuuden ja turvallisuuden tarkastelu. Viime aikojen uutiset Wikipedian käytöstä aatteiden ja itsekkäiden pyrkimysten kilpakenttänä ja hyökkäyksistä suomalaisiinkin internet-palvelimiin antavat kestävälle kehitykselle uutta nettimerkitystä.

Kuinka suojautua uudenlaisen verkkokuorovaikutuksen mahdollistamilta virheellisyyksiltä tai tahallisilta harhaanjohtamisilta ja kuinka luottaa palvelimiin, jotka voivat jumittua jonkun tahon toteuttaman nettihyökkäyksen seuraksena? Web 2.0 on parhaimmillaan oppimista tehokkaasti edistävä ja leikkivän ihmisen toiveita myötäilevä areena. Pahimmillaan se on ihmisiä vahingoittavien leikkijöiden tai hyödyn hakijoiden temmellyskenttä.

Pelisääntöjä halutaan täydentää myös nettikeskustelussa, mutta tiukat valvontasäännökset rajaisivat pois suurimman osan keskustelufoorumeista, mikä olisi kokonaisuuden kannalta valtava menetys. Ongelma on saman kaltainen kuin yksityisyyden tai tekijänoukeuksien suojaamisessa. Suojelu voi invalidisoida ja kuihduttaa hyvän median ja tuottaa enemmän vahinkoa kuin iloa. Lapsi voi mennä pesuveden mukana netissäkin.

Kestävää kahinaa ja riittävää rahinaa

Kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen yleissivistävässä oppilaitoksessa tiivistyy kysymykseen, halutaanko yleissivistävää opetusta myös tulevaisuudessa ja jos halutaan, missä muodossa. Kestävän kehityksen kannalta on tietysti tarpeen miettiä, millaista sivistystä ihmisille tarjotaan ja miten.

Kansanopisto-opiskelu leimautuu helposti aatteelliseksi puuhasteluksi, mutta käytännössä se on usein kovaa ja tavoitteellista työtä, joka jalostaa niin nuorta kuin vanhempaakin opiskelijaa uusien haasteiden vastaanottamiseen. Kestävyyden keskeinen kriteeri onkin ollut ihmisen kestäminen ja kasvu.

Olennaista on nyt miettiä, miten muuttunut toimintaympäristö ja uudet globaalit kriisit ja haasteet vaikuttavat opistotoimintaan ja sen kurssisisältöihin.